KURVISSUVUN TAUSTAA

Kurvisen suvun kantaisänä pidetään Ilomantsin Kivilahdessa asunutta, vuonna 1713 syntynyttä Paavo Kurvista. Ei ole varmuutta siitä, mistä Paavo tai hänen vanhempansa ovat Ilomantsiin tulleet, mutta todennäköistä on, että varhaisimmat Kurviset ovat tulleet jostakin päin Savoa. Savolaisista lähtökohdista huolimatta kuluneet kolme, neljä vuosisataa Karjalan laulumailla tekee suvustamme läpikotaisesti karjalaisen.

1600- ja 1700-luvuilla Ilomantsi oli vahvasti ortodoksista aluetta lukuun ottamatta Koitereen seutua: Kivilahtea, Kontiovaaraa, Huhusta ja Siitarinvaaraa. Siitarinvaaralta puolestaan oli kotoisin runonlaulaja Mateli Kuivalatar, jonka kaksi tytärtä, Kristiina ja Magdaleena, menivät naimisiin sukumme kantaisän Paavon, toiseksi vanhimman pojan Paavon kahden pojanpojan, serkusten Paavon ja Paavon kanssa. Näiden serkusten isien, veljesten Matin ja Pekan jälkeläiset muodostavat Kurvisen sukuyhdistyksen jäsenistön tämänhetkisen pääosan.

Paavo Kurvinen oli naimisissa yhteensä kolme kertaa. Näistä kolmesta avioliitostaan hänellä oli yhteensä 13 lasta ja 28 lastenlasta. Ensimmäisen sukututkimuksen 50-luvulla Kurvissuvusta tehnyt Ilmari Kärki ehti tutkimuksissaan ainakin kolmanteen polveen asti, ja jatkoi selvitystä kahden aiemmin mainitun veljeksen, Matin ja Pekan, kohdalla lähes nykypäiviin asti. Myöhemmin tutkimusta jatkoivat Toini Sanila (os. Hakkarainen) ja Kalervo Kärki, jonka käsialaa ovat vuonna 1982 ensimmäistä kertaa esitellyt ja v. 2002 uudistetut sukutaulut.

Varmuudella on tiedossa, että sukuseuran jäseninä on tällä hetkellä Paavo Kurvisen (s. 1713) toiseksi vanhimman pojan, Paavon poikien jälkeläisten lisäksi ainakin kantaisämme toiseksi nuorimman pojan, Antin jälkeläisiä, mutta todennäköistä on, että jäsenistöstä löytyy muidenkin lasten perillisiä.

Seuraavasta taulusta löytyvät Paavo Kurvisen ja hänen vaimojensa sekä heidän lastensa syntymä- ja kuolinajat, sikäli kun ne on pystytty selvittämään.

KURVISSUVUN KANTAISÄ
PAAVO KURVINEN
1713–2.1.1803, Ilomantsissa

1. vaimo
Maria Hartikainen
1721–12.3.1754
vihitty 13.3.1739, Ilomantsissa

Lapset:

Mattis. 6.10.1740
Elins. 19.1.1744
Paavos. 20.4.1746
k. 25.9.1791
Liisas. 1.9.1748
Annas. 24.2.1751
k. 18.10.1763
Marias. 23.8.1753
k. 19.11.1820

2. vaimo
Elin Hakkarainen
1736–25.2.1767
vihitty 26.1.1755, Ilomantsissa

Lapset:

Knuts. 17.1.1756
k. 28.10.1786
Ollis. 20.4.1758
k. 22.4.1816
Agnetas. 11.7.1760
k. 14.10.1816
Mattis. 13.8.1762
k. 20.10.1763
Heikkis. 17.8.1766
k. 26.3.1767

3. vaimo
Kaisa Kämäräinen
1730–26.10.1789
vihitty 10.1.1768, Tohmajärvellä

Lapset:

Anttis. 23.11.1768
k. 17.5.1821
Pekkas. 4.6.1771