Uutinen - 25.09.2020 10:12

Vuonna 2022 on Kurvisen sukuyhdistyksellä 70-vuotisjuhlat!

Juhlatapaaminen pidetään suvun juurilla Ilomantsissa. Tarkempi paikka on Mekrijärvellä, Megrin matkailu ja ajankohta näillä näkymin elokuun puolivälissä. Olemme kokoontuneet Mekrijärvellä jo kahdesti aiemmin: vuosina 2008 ja 2005, jolloin siellä oli Joensuun yliopiston tutkimusasema.

Tutkimusasema siirtyi yksityisomistukseen heinäkuussa 2017 ja on pessyt kasvonsa monin tavoin. Ympäristö oli jo silloin upea ja on sitä edelleenkin. Megriin voi käydä tutustumassa osoitteessa: www.megri.fi

Tapaamisiin Ilomantsin Mekrijärvellä!

Sukuneuvosto

 

Samalla julkistetaan etsintäkuulutus!

Allekirjoittanut valittiin sukuneuvostoon seuran 30-vuotisjuhlatapaamisessa vuonna 1994 eli kahden vuoden kuluttua tulee kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti sukuneuvostossa. Noista kolmestakymmenestä vuodesta olen toiminut sihteerinä 23 vuotta. Kuluneet vuodet ovat olleet mielenkiintoisia ja olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin - sukulaisiin. ja uskon myös saaneeni monia ystäviä vuosien varrella.

Nyt haluan kiittää kaikkia ja totean että on tullut aika luovuttaa paikat nuoremmalle sukupolvelle!

Eli haussa on sukuseuralle uusi sihteeri! Miettikää lähipiiristänne sopivia ehdokkaita tai ilmoittautukaa itse! Tottakai sihteerin homma teettää jonkin verran työtä, mutta työmäärä ei ole mahdoton. Ja lupaan avustaa käytännön asioissa niin paljon kuin vain  tarvitaan.

Eeva Kilpi-Nevalainen, sukuseuran sihteeri


Ajankohtaista

25.09.2020 - 10:14

Kesällä 2022 juhlimme Kurvisen sukuyhdistyksen 70-vuotisjuhlia! Lisänä ETSINTÄKUULUTUS!

18.05.2020 - 18:46

Kesän 2020 välitapaaminen on peruttu! Lue lisää..

03.02.2020 - 11:34

Kauden 2018-2022 neljäs jäsenkirje lisätty. Lue lisää..

08.03.2019 - 10:15

Puheenjohtajan tervehdys. Lue lisää..

14.01.2019 - 11:47

Kauden 2018-2022 toinen jäsenkirje lisätty. Lisäksi sukutapaamisen 2018 kuvat lisätty kuvagalleriaan Lue lisää..